Matkapäivä 139

Wien on hyvä piilopaikka. Camillen ja Collinin lähtöjen jälkeen olo oli entistäkin onnettomampi. Ei oikein osannut tajuta että omilla tavoillaan parhaat kaverini olivat poissa. Heinikin häipyi. Kämpässä on niin hiljaista, että lähdin pääkaupunkiin. Se olikin hyvä idis, sillä en ole parin viimeisen kuukauden aikana muuta kuin kulkenut sen läpi pari kertaa. Kävellessä ympäri ja ämpäri jälleen turistin – ei opiskelijan – statuksella kehtasi kuvata kilpaa japanilaisten kanssa ja kulkea opaskirja kourassa. Nyt Staatsoperan, Westbanhofin, Stefansdomin, Luonnonhistoriallisen museon ja muiden ohi vilahtaessa tuli mieleen monta hauskaa ja sivistävää reissua kaupunkiin kevään ajalta. Jotain uuttakin löytyi. Pääsin viimein Prateriin ajamaan maailman kuuluisimmalla maailmanpyörällä. Melko suolainen hinta ei haitannut, kun Wien aukesi silmieni alla – viimeistä kertaa pitkään aikaan. Illalla maisteltiin vielä Käsespletze' ja heitettiin femmoja agenttini Doriksen kanssa.

Wien on edelleen hyvä piilopaikka. Ajatusten lisäksi karkuun pääsee myös hyvästelyitä. Kremsin Banhofilla törmäsin liutaan kavereita. Nyt oli puolalaisten, Macarenan ja Helenen vuoro lähteä. Nähtiin taas kostuneita silmäkulmia ja kallistuneita nutturoita. Olisi ollut kiva lähteä hollantilaisten kanssa vielä viinitilalle kesäpäivää viettämään, mutta täällä Drinkweldergassella odotti operaatio nimeltä pakkaus ja siivvous. Nyt kun kämppä on huiskutettu ja matkalaukun kannen päällä hypitty tarpeeksi, ei kai voi kun lähteä vielä Tonavalle kerran kävelemään ja sen jälkee nMüllneriin läksiäisiin, omiin sellaisiin. Soittimessa soi lähdön hetkellä Ozzy Osbournen biisi "Mama, I'm coming home." Loppu

Taimou